Koronavirustiedote: TRV keskeyttää toimintansa 13.4. saakka

13.3.2020

THL:n päivitetyn ohjeistuksen mukaan Turun Riennon Voimistelu keskeyttää kaiken harrastustoimintansa 13.4. saakka. TRV osallistuu omalta osaltaan koronavirusepidemian hidastamiseen ja pyrkii toiminnallaan edesauttamaan jäsenistönsä terveyttä ja hyvinvointia sekä suojaamaan riskiryhmiä. Keskeytys koskee kaikkea seuran toimintaa niin lasten kuin aikuistenkin ryhmissä.

Myös Turun kaupungin kaikki sisäliikuntapaikat suljetaan 13.4. saakka koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi. Sulkemisen taustalla on Turun kaupungin linjaus. Kaupunki noudattaa päätöksessään AVI:n ohjeistusta.

Voimisteluliitto on linjannut, että kaikki voimistelun kilpailut, tapahtumat ja leirit perutaan pääsiäiseen (14.4.2020) saakka. Yli 500 hengen tapahtumat perutaan toukokuun loppuun saakka. Voimisteluliitto seuraa ja arvioi tilannetta ja viranomaistiedotusta säännöllisesti. Mahdollisista muutoksista tiedotetaan seuroille ja voimistelu.fi sivustolla välittömästi.

TRV seuraa tilannetta aktiivisesti ja tiedottaa mahdollisista muutoksista ja harrastustoiminnan jatkosta nettisivuillaan sekä sosiaalisessa mediassa. 

Lisätietoja seuran toiminnasta voi tarvittaessa tiedustella sähköpostitse osoitteesta trvoimistelu@gmail.com.

Pahoittelemme poikkeustilannetta.




Lisätietoja Turun kaupungin liikunta- ja urheilutoiminnan muutoksista löytyy täältä.

Viimeisimmät päivitykset koronaviruksen tilanteesta THL:n sivuilta.

Turun koronaneuvontapuhelin p. 02 266 2714 (arkisin klo 8-15)